Pellonpiennarpäivä Mellilässä / Pollen Paali Oy

Parisenkymmentä renkaan jäsentä kokoontui perjantaina 20.7.2018 Mellilään katsastamaan kasvustoja ja pohtimaan rehuntuotannon tilannetta nyt ennen toisen sadon korjuun alkua. Pollen Paali Oy / Anja Kuusela tarjosi maukkaat retkieväät kotoisasti paalin päältä tarjoiltuna, kiitämme, makoisia sämpylöitä ja pullaa !

Tutustuimme Kuuselan tilan tuotantoon ja koneisiin, paikalla oli kone-extrana vielä  NHK-keskuksesta  6,5m Kuhn nostolaitekarhotin 8,7m pöyhin sekä JCB Fastrac esittelijöineen.

Tilan maahantuomista koneista nähtiin Arcusin paalinkeruulaitteet, sekä pikkupaalien keruuseen ja niputukseen sekä isojen kanttipaalien keruuseen pellolta olevat laitteet. Kuusela myöskin tuo ko. koneita maahan.

Paikallaolijat olivat tuoneet mukanaan heinän kosteusmittareita. Oli hyvä vertailla lukemia keskenään, jos oli isompaa poikkeamaa, laitteen kalibrointi tai huolto oli paikallaan. Kosteusmittarit ovat tärkeitä apuvälineitä etenkin kuivaheinän tuotannossa ja niihin pitää pystyä luottamaan sillä väärä mittaustulos voi johtaa heinän pilaantumiseen.

Koko kesä on ollut kuiva, mutta tänään satoi. Kukaan ei moittinut tilannetta vaan lisääkin toivottiin sillä myös Kuuselan tilalla oli ensimmäinen sato jäänyt poikkeuksellisen pieneksi. Huolestuttavinta oli että osa poutivimmista pelloista oli kuivunut ensimmäisen sadon jälkeen ”pystyyn”. Tilan nuori isäntä Aku nappasi paalikärryt traktorin perään ja lähdimme kasvustokierrokselle, sadekin oli taas lakannut.

Kasvustojen tila oli todellakin aika lohduton. Ensimmäinen sato oli tehty kesäkuun alussa, mutta vaikka pelto oli lannoitettu hyvin, ei satoa vain ole tullut. Heinä on 10-15cm korkeaa ja ruskettuu, tähän ei enää sadekkaan auta. Tilan väki pohtii mitä tehdä, niitetäänkö pois ja toivottaisi ”kolmatta” satoa ? Tilanne on niin poikkeuksellinen ettei kellään ollut oikein kokemusta vastaavasta, yleensä nurmi korjaa tilanteensa jos ravinteita on ja vettä saadaan.

Kasvustokierroksella vierailimme myös tilan etäämmällä olevassa kuivurissa joka oli tehty vanhaan karjarakennukseen. Ontelolaatoista tehty lattia on päälleajettava.

Kaiken kaikkiaan ei kasvustot olleet niin kärsineitä kuin nämä pahimmat mitä käytiin katsomassa. Tilalla korjattu heinä näytti erittäin hyvältä ja säilöäkin oli saatu sentään melkoinen kasa korjattua. Mutta valitettavasti ei siis tarpeeksi, mikä huolestutti tietenkin tilan väkeä. Sopimuksista voidaaan joutua tinkimään, mikä on valitettavaa niin tuottajan kuin ostajankin puolelta. Pollen paalin asiakkaat saavat kuitenkin olla tyytyväisiä, se mitä saadaan päätyy taatusti sopimusasiakkaiden luo ja tilan väki on tehnyt töitä löytääkseen korvaavia kasvustoja korjatakseen tilannetta niin paljon kuin suinkin.

Tämän edistyksekkään ja upean tilan tuotantoon voi tutustua kotisivujenkin kautta www.pollenpaali.fi

Heinärenkaan väki kiittää vielä kerran hienosta ja mielenkiintoisesta päivästä !!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *