Ruokintatietoa heinäasiakkaille: näin seuraat hevosen lihavuuskuntoa

 

Lihavuuskuntoa seuraamalla
ehkäiset monta ongelmaa

Yhä useampi harrastehevonen lihoo, eikä omistaja useimmiten tiedosta tilannetta, kertoo tuore brittitutkimus.

Siitostammoja ja -oriita voi puolestaan olla jopa vaikea pitää riittävässä kunnossa. Siitostamman lihavuusaste vaikuttaa imetyksen lisäksi tiinehtyvyyteen, sillä tammojen on todettu tiinehtyvän hiukan pyöreinä paremmin kuin kuivassa kunnossa. Selvä ylipaino sen sijaan altistaa siitostammankin jalkavaivoille ja aineenvaihduntasairauksille.
 

Painomittanauha antaa arvion

Hoitaja tai omistaja voi seurata hevosen lihavuuskuntoa helposti painomittanauhalla. Sitä käyttävän kannattaa muistaa, että mittanauhan lukema on vain arvio. Nauha antaa tarkimpia arvioita keskikokoisille hevosille, jotka ovat mittasuhteiltaan keskivertoja.

Nauhan arviota vääristää erityisen kevyt tai syvä runko, mutta myös eläimen korkeus vaikuttaa tulokseen. Kaksi samankorkuista hevosta voivat samassa lihavuuskunnossa saada varsin erilaiset lukemat, jos toinen eläimistä on kevytrunkoinen ja pitkäjalkainen mutta toisella on lyhyet jalat ja syvä, vankka runko.

Nauhan arvio vääristyy usein myös poneilla ja hyvin korkeilla hevosilla. Tämä on syytä muistaa esimerkiksi lääkkeiden annostelussa, sillä ponien ja pienhevosten paino arvioidaan monesti alakanttiin. Ruokinnan suunnittelussa on puolestaan tärkeä tiedostaa, että laskelmat perustuvat hevosen tavoitepainoon. Lihotettavan hevosen rehuannokset lasketaan ihannepainon mukaan, samoin laihdutettavan, vaikka eroa tavoitepainoon olisi satakin kiloa.

Vaikka painomittanauha antaa painosta vain arvion, omistaja pystyy sen avulla tarkkailemaan lihavuusasteen melko pieniäkin muutoksia. Paljain silmin useimmat eivät erota niitä, ennen kuin muutokset ovat jo varsin näkyviä.

Kun hevosen olisi syytä laihtua tai lihoa, mittaustulos kannattaa merkitä muistiin kerran viikossa. Näin omistaja saa jo muutamassa viikossa selvän käsityksen, onko hevonen lihomassa tai laihtumassa. Normaalitilanteessa terveen hevosen voi mitata muutaman viikon välein.


Kolme tärkeää aluetta

paljastavat lihavuusasteen

Painomittanauhan arvio perustuu hevosen rungonympärykseen. Aineenvaihdunnalle haitallisimmat riskialueet sijaitsevat kuitenkin muualla kuin kyljissä, eikä hevonen ylipäätään juuri kerää rasvaa mahansa alle lihoessaan. Iso maha ei kerro lihavuudesta, vaan se voi johtua sisäloisista tai huonosti sulavasta heinästä.

Sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden riski kasvaa, kun hevoselle kertyy rasvaa erityisesti kaulan ylälinjaan ja lautasille. Lihavuuskuntoa ei pidäkään seurata vain rungonympäryksestä ja kylkiluita tunnustelemalla, vaan hevosta on katsottava kolmeen osaan jaettuna kokonaisuutena:

  1. Kaula
    Rasva kertyy kaulassa erityisesti ylälinjaan ja harjantyveen. ”Ihraniska” tai ”oriinkaula” ei ole rotu- tai sukupuolityypin piirre, vaan paksuuntuvan kaulan pitäisi herättää omistaja pohtimaan, kuuluuko hevonen metabolisen oireyhtymän riskiryhmään. (Katso ääriesimerkki ihraniskasta.)
     
  2. Selkä ja kylkiluut
    Laihalla tai hoikalla hevosella kylkiluut ja selkärangan okahaarakkeet tuntuvat helposti tai jopa näkyvät. Normaalikuntoiselta hevoselta ne löytyvät vaivoitta, mutta lihavilla hevosilla ne jäävät rasvakerroksen peittoon tai eivät tunnu enää lainkaan. Lihava hevonen kerää rasvaa myös sään ympärille ja kyynärpään taakse. Rungon rasvapeitettä arvioitaessa tarkastellaan kylkiä ja selkää, ei mahan kokoa tai muotoa.
     
  3. Lautaset ja hännäntyvi
    Hyväkuntoisen hevosen lautanen on lihaksikas ja kiinteä. Selkärangan kohdalle ei jää vakoa, mutta lonkkakyhmyt eivät myöskään törrötä eikä lautasille tai takaosaan jää lihaksettomia kuoppia. Lihavan hevosen takaosa on rististä saakka pullea, ja selkäranka uppoaa syvään vakoon. Hännäntyven molemmin puolin saattaa näkyä selvät rasvamuodostumat. Takaosan muoto vaihtelee kuitenkin jonkin verran myös roduittain. Esimerkiksi vuono- tai tinkerhevosella voi normaalikunnossakin olla muodoiltaan hiukan pyöreämpi takaosa kuin lämminverisellä. Ihraniskaisen hevosen ”omppupeppu” ei kuitenkaan ole rotuominaisuus, vaan hevonen on yksinkertaisesti lihava.

Jos hevosen kaulan, rungon ja takaosan rasvakertymät ovat eri paria, kaikille kolmelle osalle voi määrittää oman lihavuusasteen. Hevosen lihavuuskuntoluokka on näiden osien keskiarvo. Erityisesti kaulan ja lautasten rasvakertymiin on syytä suhtautua vakavasti: vaikka kylkiluut tuntuisivat herkästi, hevonen on lihava, jos kaula ja takaosa rasvoittuvat. Vanhenevan hevosen laihat kyljet ja pullea kaula ja takaosa voivat olla oireita aineenvaihduntasairaudesta, joka tunnetaan Cushingin tautina.


Hevoseni on laiha tai lihava – mitä seuraavaksi?

Hevosta on useimmiten helppo lihottaa laadukkailla nykyrehuilla. Korkealaatuinen, hyvin sulava kuiva tai säilöheinä on turvallinen lihotusrehu, joka ottaa huomioon hevosen lajinmukaiset tarpeet ja fysiologian. Hevonenhan on kehittynyt laiduntamaan ja pureskelemaan heinäkasveja suurimman osan vuorokaudesta, eikä sen mahalaukku kestä tyhjilläänoloa pitkiä aikoja. Siksi hyvä, rehuarvoltaan erinomainen heinä on hevosen lihottamisen kulmakivi.

Jos ensiluokkainenkaan heinä ei tarjoa riittävästi energiaa, valkuaista tai muita ravintoaineita, sopivat täydennysrehut löytyvät helposti kokeilemalla eri vaihtoehtoja esimerkiksi Hopti-ruokintalaskuriin. Valkuais- ja väkirehutäydennystä ei tarvitse arastella, jos hevonen saa sopivasti karkearehua ja todella tarvitsee lisärehuja esimerkiksi imetyksen, kovan valmennuksen tai rankan astutuskauden aikana.

Lihotettavan hevosen ruokinnan pitää perustua realistiseen arvioon energiantarpeesta, käytöstä ja lihavuusasteesta. Mikään rehu ei kasvata hevoselle pelkkää ”massaa” ilman, että hevonen kehittää lihaksiaan myös liikkumalla. ”Massa” voi osoittautua käytännössä rasvaksi, kun hevonen on saanut ”massaa kasvattavista rehuista” enemmän energiaa kuin se on liikkumalla kuluttanut.

Lihavan hevosen rehuvaliosta on karsittava kaikki ylimääräinen. Väkirehut ja makupalat jäävät kokonaan pois, tai väkirehuannos nipistetään mahdollisimman pieneksi. Kivennäisten ja vitamiinien tarve pitää kuitenkin muistaa, sillä ruokinnan kalsium–fosforisuhde on saatava kohdalleen; aikuisilla hevosilla se on noin 1,5 : 1 ja nuorilla hevosilla 1,8–2,0 : 1. Pelkkä heinäruokinta ei myöskään takaa riittävää D-vitamiinin saantia syksystä kevääseen, jolloin D-vitamiinia ei lyhyiden päivien vuoksi muodostu iholla.

Hevosen laihdutukseen liittyy aina mahahaavan riski, jos heinäruokinta vähennetään minimiinsä. Ruokintakertoja on lisättävä, niin että hevonen ei seiso maha tyhjänä ruokinnan jälkeen neljää tuntia pidempään. Tämän ajan jälkeen mahahapot voivat jo alkaa vahingoittaa mahalaukun limakalvoja.

Laihdutus sujuu helpoiten, kun heinä ei sisällä ylettömästi energiaa ja valkuaista. Jos huomattavasti rasvaa on kertynyt kaulaan ja lautasille, sokerin saanti kannattaa tarkistaa järkevälle tasolle, koska näistä kohdista lihova hevonen kuuluu metabolisen oireyhtymän ja kaviokuumeen riskiryhmään.

Hevosta on vaikea laihduttaa pelkästään ruokinnanmuutoksilla. Laihdutukseen kuuluu myös säännöllinen pitkäkestoinen liikunta kunnon verryttelyineen ja jäähdyttelyineen. Hevosen laihdutus vaatiikin omistajalta sitoutumista, aikaa ja vaivaa. Repivät, lyhyet suoritukset kovassa tempossa eivät ole turvallista liikuntaa ylipainoiselle hevoselle, jonka nivelet ja jänteet ovat usein valmiiksi ylirasittuneet. Myös ylenpalttinen juoksutus ympyrällä rasittaa jalkoja turhaan. 

Laihdutettavan hevosen omistajan on syytä opetella etukäteen tunnistamaan mahahaavan oireet, joista monet eivät liity mahan toimintaan vaan ilmenevät eläimen käytöksessä. Mahahaava voi uhata myös lihotettavaa hevosta, joka syö erityisen paljon väkirehuja. Hevosen kuntoluokasta riippumatta myös kaviokuumeen oireet on syytä opetella tunnistamaan varhain, sillä nykytietämyksen mukaan kaviokuumeen voivat laukaista ylipainon lisäksi muun muassa ripuli ja muut ruuansulatuskanavan häiriöt.


Tämän sivun tekstit © tietokirjailija Johanna Viitanen (johanna(a)kaarne.net).


Lue lisää

Lihavuuskunnon määrittäminen ja lihavuuskuntoluokat (Hippolis)

Fat Scoring (Dodson & Horrell)

Hevosen metabolinen oireyhtymä (ELL Kati Tuomola)

Kaviokuumeen syitä ja oireita (Ria Kuokkanen)

Kaviokuume (ELL Kati Tuomola)

Stephenson, H. M. ym. 2011: Prevalence of obesity in a population of horses in the UK. Veterinary Record 168 (5), 131.